12/04/2012

Sweet 9'teen and a taste of Finland



Not a Finnish cream cake, but still delicious! 


coca-cola mixed with absolut vanilla vodka, yam! 

Marjut, Annika - aka the birthday girl and me




finnish things from Suomen Merimieskirkko, my hero!

Vietettiin Annikan 19-vuotisjuhlia viime viikonloppuna ja voin sanoa, että oli tosi kiva juhlia pitkästä aikaa suomalaisten kanssa. Etenkin kun synttärisankari on vanha lukiokaveri... Hihi, onneksi Lontooseenkaan ei ole pitkä matka moikkaamaan. Tosiaan lähdin dösällä Lontoota kohti ja matkalla näin ensimmäistä kertaa ikinä jonkun penkovan roskista ja syövän sieltä löydetyn ruuan. Ei ollut mitenkään mieluinen näky. Asemalta soitin sitten kaverille, että mitäs nyt ja mun piti itse löytää itseni kaverin luo perille...

1. Ensimmäinen kerta ikinä yksin Lontoossa. 2. Metroa käyttänyt Stadissakaan yksin, saati sitten Lontoossa. 3. Metroissa puhelimet ei toimi. 4. Missä vitussa on lippuautomaatit?

No selviydyin loppupelissä perille kuin vanha konkari - kunhan Annika oli lopettanut puhelun ja tekstannut paikat joihin piti päästä. Myös Lontoon metrokartta osoittautua tosi helpoksi ja nyt jopa tajuan sitä. Siis voisinko olla yhtään ylpeämpi itestäni? Perille päästyäni aloin äkkiä laittautumaan, korkkaamaan kuohuvaa. Räpsittiin parit kuvat ja syötiin kakku ja sitten suunta kohti baareja. Oli aivan mahtava ilta.

Lauantaina lähettiin käymään Lontoon Suomen Merimieskirkolla, jossa oli joulumyyjäiset. Argh miten pahalta tuntui nähdä tummaa leipää, turkinpippureita, piparitaikinaa, Fazerin sinistä... Pahuus johtui siis hinnoista. Ostin turkkaripussin jonka hinta Suomessa on ~1.50€ ja täällä se myytiin 3punnalla (£3 = ~4€). Okei kyseessä oli myös joku keräysjuttu, mutta hei silti. Masuun mahtui myös joulutorttu ja glögiä. Nom nom. Voin sanoa, että silloin tuntui, että olisi ollut joulu.

4 kommenttia:

  1. Ah mäki haluun lontooseen :(

    & ihanan joulunen tunnelma!

    http://hennna-youngwildnfree.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo se on kyl varsinki näin joulun aikaa aivan upeen näkönen kaikkine jouluvaloineen ja kauppojen jouluikkunoineen:-)

      Poista
  2. https://www.facebook.com/maria.jokinen.927 Moikka, Joku taitaa käyttää blogisi kuvia luvatta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos tiedosta! meenkin heti ilmoittamaan, että poistaa mun kuvan ja pistää omansa tilalle.. :-)

      Poista