3/04/2013

Ihana maanantai


I love my new hair! 

..and I also love Pret's sandwiches and pomegranate juice

Aurinko paistaa, linnut laulaa ja ulkona on jopa lämmin. Hiukset on vihdoin oikean väriset (tosin ensi kerralla tyvikasvua värjätessä vaalennan jälleen keskikohtaa mutta anyway ne on hyvät) ja voin käyttää pidennyksiä. Sain tehtyä yliopisto- ja ammattikorkeakouluhaut ja alankin sen vuoksi pänttäämään oikein urakalla. Kerrankin voin oikeasti sanoa, että ihana maanantai. Tänään on vielä ruuaksi uunimakkaraakin. Mahtavuutta. Kumpa viikko jatkuisi näin ihanana ja kuten koko loppuvuosi. 

Viikonloppu meni tosi nopeesti. Nukuin tosin suurimman osan siitä, sillä olin valloittanut yksin koko kämpän. Olin pistäny kunnon piikkiaidat ja kettingit oven ulkopuolelle ettei hostperhe pääse sisään. Vahtikoirat oli eteisessä. Ihanuutta: ei ollu aamulla lapsia huutamassa ja juoksemassa rappusia ylös alas. Lauantai meni tosiaan must have shoppailujen merkeissä ja sunnuntaina menin Tuulin kanssa pubiin parille katsomaan futispeliä. Oli muuten eka kerta ikinä, kun katsoin futispelin alusta loppuun saakka. Koitan ottaa tän tavaksi sillä koko pubi oli täynnä hyvännäköisiä jätkiä. Ehkä mä saan siitä futiksestakin vähän kiinni - on se kyllä paljon tylsempää kattomista kuin lätkä. Itse asiassa aika paljonkin. Nyt suuntaan tulostamaan pääsykoetekstejä. Jotenki ootan innolla, että pääsen taas pänttäämään sillä viimiset puol vuotta on menny aika lepposasti.

ps. Omasta mielestäni oon saanut aika hyvin vaalennettua noi hiuksesta tummasta vaaleaan. Kaikki pelotteli, että kun vaalennan niin nopeasti niin hiukset ohenee ja tippuu päästäkin vielä kaiken lisäksi. No ei tippunut päästä eikä latvatkaan kauheasti kärsinyt. Ajattelin leikata sentin pois niin näyttää kivemmalta. Oon enemmän kuin tyytyväinen näihin. Kolme viikkoa meni, että melkein mustat hiukset tuli vaaleiksi. Kiitos hiukset ettette tippuneet päästä

4 kommenttia:

  1. Sun tukka näyttää kyllä tosi hyvältä ja terveeltä!:) Oon muuten ihan samaa mieltä lätkä ja futis asiassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hyvä etten oo ainut joka on tota mieltä - lätkä ja futis jutussa siis haha:-D

      Poista
  2. Ihanat hiukset!:) ÄÄää tekee mieli itsekin hankkii pidennykset ku kattoo näitä kuvii, oon nii kyllästyny siihe et mun omat hiukset ei kasva:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi kiitos:-) suosittelen kyl noit clipsei, itekki laitan päähän sillo ku huvittaa. haha!

      Poista