1/28/2013

Niin se taas hurahti





Sinne se viikonloppu taas hurahti! Lisää tälläisiä viikonloppuja, oli nimittäin sen verran mukava. Annika tuli tänne Maidstoneen Lontoosta perjantai iltana ja kävästiin samantien yhillä Earlsissa ennenkuin tultiin mun luokse. Täytyy myöntää, että se on kyllä tosi mukava pubi. Siellä on aina viikonloppuisin livemusiikkia ja muutenkin tosi pubimainen pubi (olipas upeasti kuvailtu)

Tuntuu, että lauantaissa ei olisi ollut läheskään sitä 24 tuntia vaan alle puolet siitä. Hirmuinen kiire alussa joka onneksi loppua kohden vaihtui tosi mukavaksi menoksi. Kerron synttärijuhlista, kuvien kera, lisää toisessa postauksessa. Malttia malttia! Sen verran voin kuitenkin paljastaa, että kotiin tullessa sää ei ollut meitä suosivin: vettä satoi kaatamalla. Oli tosi mukava kävellä kotiin mekot päällä ja balleriinat jalassa. Olo oli kuin uitetulla koiralla. Sunnuntaina kaupunkiin kävellessä huomattiin sitten, että kuinka paljon sitä vettä olikaan satanut. Joki oli nimittäin tulvinut aikalailla, että jopa penkit olivat jääneet veden alle. En nyt kerkeä etsimään tiedostejen kätköistä, että olisikohan mulla kuvaa missä joki ei olisi tulvinut jotta näkisitte eron. Selkeästi sanottuna: ei se ole noin paljoa koskaan tulvinut. Siltojen alta yleensä tie vain poikki, mutta nyt oli koko alempi tie. Eikun pyyhe mukaan, bikinit päälle ja uimaan!

Täällä alkaa olemaan muuten jo aika ajoin melko lämmin. Uskalsin pistää nahkatakinkin päälle ekaa kertaa. Olin tosin jäätyä, kun aurinko laski. Pikku vikoja. Veikkaan, että on täällä silti iltaisinkin lämpimämpi kuin Suomessa joten en valita. Haha. Muistutuksena: älkää unohtako tätä kysymyspostausta ! Pari henkilöä onkin jo pistänyt tuulemaan oikein kunnolla, mutta lisää vaan:-)

4 kommenttia:

  1. Huisi blogi, kirjoitustyyli iskee ja kuvat on kivoja! Pakko oikeen liittyä lukijaksi, että pääsee kyyläilemään kunnolla. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon:-) tosi mukava kuulla et tykkäät, hihi!

      Poista
  2. mistä tuo nahkatakki on ostettu? tosi kiva (=

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ostin sen viime vuonna H&Mstä:--) mun mielestä niitä on vieläkin siel, en oo satavarma:|

      Poista